Oksanan blogi: Elokuva-arvostelu Lapsia nielevä kunnantalo

26.4.2024

Elokuva-arvostelu: Lapsia nielevä kunnantalo 

Kävin katsomassa maaliskuun alussa Tampereen Elokuvafestifaalien aikaan lyhytelokuvan ”Lapsia nielevä kunnantalo”. Elokuva esitettiin ”Elokuva välineenä”-teemapäivän yhteydessä. Tapahtumassa esitettiin kaksi elokuvaa: aiemmin mainitsemani ja ”Tarjanne-kohtaloiden laiva”- elokuva. Tarjanteesta olen kirjoittanut Autismi-lehteen, joten tämä käsittelee nyt ”Lapsia nielevä kunnantalo”-elokuvaa. 

Elokuvassa kunta on taloudellisissa vaikeuksissa, jolloin se päättää hankkitua lapsista eroon. Mukana suunnitelmassa ovat kunnan isät, kuten pappi ja kauppias. Lapset päätetään uhrata rituaalisesti. Halutaanko rituaalimurhilla saada kunnan onni kääntymään, jää hämäräksi. Kun uhrattavaa lasta tuodaan rituaalihuoneeseen kunnanisien kasvot näkyvät. Seuraavassa kohtauksessa kunnanisillä on naamiot kasvoillaan. Oliko tämä klaffivirhe vai tapa häivyttää kunnanisien kääntymien kuntalaisten ystävistä murhaajiksi? Elokuvasta päätettiin tehdä kauhuelokuva, sen huomaa juonesta ja kuvakulmista. Kauhu on haastava genre ja elokuva on harrastajatuotanto. Mitään suurta verellä mässäilyä ei ole tiedossa. Enemmän kauhu on psykologista, koska valtaapitävät kohdistavat puhdistusinnon juuri viattomiin lapsiin. Kunnanjohtaja on itse teljennyt lapsensa häkkiin. Omat täytyy tietenkin suojella. Aika-akseli heittelee: välillä taustalla näkyy joulukoristeita, välillä ei. Elokuvaa on selvästi kuvattu yksityisasunnoissa syksyllä, kuin joulun aikaan, joten taustalla on ko koristeita. Katsojan se saa hämilleen. Ulkokohtauksissa on pikkupakkanen, joka viittaa alkusyksyyn. Elokuva on harrastajatuotanto, joten kuvattaessa täytyy huomioida työryhmän omat aikataulut, kuten työt ja koulut. Siksi kuvaaminen venyy. 

Elokuvalla on ajan sanomaa. Nyt kun hallituksen leikkauslistat tulevat joka tuutista ja lakot haittaavat arkea, voidaan kysyä, mihin ollaan valmiita menemään, kun jo valmiiksi talousongelmissa olevat kunnat koittavat saada palvelut järjestettyä? En nyt usko ihan murhia tapahtuvan, mutta kipeitä leikkauskia tulee tehtävän, jotta talous saadaan tasapainotettua. Minne ovat kadonneet puheet kuntaliitoksista tai yhtymistä? Saadaanko suurissa yksiköissä parempaa palvelua? Voiko tekoäly tukea palvelukokonaisuutta? Aika näyttää, millaiseen tulokseen tullaan. 

Elokuva on kauhuelokuva, jossa on myös yhteiskunnallista sanomaa. On rohkeaa saada sanomansa perille kauhun keinoin. Olen nähnyt vain vähän yhteikunnalista sanomaa omaavia kauhuelokuvia. Useimmat sanomaa kertovat elokuvat ovat dokumentteja tai draamoja, mutta en näe siinä mitään pahaa, jos kantaa otetaan kauhun keinoin. Elokuva on pienen budjetin elokuva ja tekijäryhmä oli innoissaan, kun elokuvakatsomossa oli paljon väkeä. Markkinointi on onnistunut.

Arvosana 3-/5